Ole kuin Zen ja selätät jokaisen vaikeuden elämässä
Olet kohdannut elämääsi ravisuttavan katastrofin ja saanut potkut työpaikastasi. Ensimmäinen reaktiosi on: “Ei voi olla todellista, miksi juuri minulle käy AINA näin??” Katsotaanpa tosiasioita raadollisen rehellisesti:
Olet saanut potkut ehkä jonkun tässä luetellun syyn vuoksi:
- Työnantajallasi menee taloudellisesti huonosti
- Työtehtävääsi ei enää tarvita
- Olet tehnyt kardinaalimunauksen
Potkujen saaminen on aina raskasta. Mutta se mikä siitä tekee huomattavasti raskaampaa on täydellisen negatiivinen suhtautuminen potkujen saamiseen. Jos yrityksellä on matti kukkarossa, todennäköisesti et ole ainoa yrityksestä irtisanottu. Muillakin on välillä raskasta, sekä sinun työpaikallasi että sen ulkopuolella, se ei voi olla mikään selitys omalle suhtautumisellesi.
Toisaalta uusi tekniikka tai halvempi intialainen kollega on saattanut korvata sinut. Se, että kapinoit teknologian kehittymistä tai työvoiman ulkoistamista vastaan pääsi sisällä, ei auta sinua, eikä ketään muutakaan. Teknologia kehitystä ei voi eikä kannata pysäyttää, ja toisaalta yrityksen kannattavuuden yksi perusedellytys on nyt ja tulevaisuudessa kulujen minimointi.
Kardinaalimunauksen jälkeen mielessä ei varmasti pyöri mitään kovin positiivista. Se on luonnollista, mutta vältettävissä. Olet mokannut, pomosi ei todellakaan ole tyytyväinen ja tiedät, että urasi voi olla vaakalaudalla. Tilanne vaikuttaa pahalta, mutta toisaalta et voi tehdä sille jälkeenpäin mitään. Mikä siis neuvoksi?
On vain tilanteita
Elämässä on vain tilanteita. Ei ole lähtökohtaisesti huonoja eikä hyviä tilanteita.
On pyrittävä ajattelemaan jokainen eteen tuleva tilanne varaukseltaan neutraalina. Tällöin on mahdollista etsiä kaikista tilanteista asioita, jotka tekevät niistä hyviä.
Esimerkki:
Jos saat potkut, pystyt näkemään tilanteen mahdollisuutena, etkä enää automaattisesti tuomitse sitä negatiiviseksi. Potkut voivat olla uuden parhaan elämäsi lähtölaukaus, jos niin päätät. Potkut voivat myös tietää vajoamista syvään epätoivoon ja masennukseen, jos niin päätät. Sinun on tiedostettava oma suhtautumisesi, muuten et voi muuttaa sitä.
Koin eilen täydellisen hetken, joka inspiroi minut kirjoittamaan tämän pohdinnan. Ystäväni Einari oli myöhässä sopimastamme tapaamisesta. Sen sijaan, että olisin tavalliseen tapaani alkanut vatvomaan negatiivisesti sitä, kuinka “Einari on aina myöhässä ja taas meni aamu pilalle.” otin ilmeenkään värähtämättä Evernoten auki, huomasin, että voin kirjoittaa tulevan viikon haastattelun luonnoksen odottaessa, ja tein sen heti alta pois.
Fiilis oli kuin valaistuneella buddhalaisella, pystyin yksinkertaisesti näkökulmaa muuttamalla kääntämään tappiolta haiskahtaneen tilanteen täydeksi voitoksi, ja silloin ymmärsin, että tästä on pakko kertoa koko maailmalle.
Miten muutat omaa ajatusmaailmaasi?
Neutraaliin suhtautumiseen ei ole oikotietä. En löytänyt salaista reseptiä Zen-ajattelun ytimeen vaan aloin järjestelmällisesti tarkkailemaan ajatuksiani. Jos haluat päästä tilaan, jossa on vain ennakkovarauksettomia tilanteita, joudut haastamaan omaa ajatteluasi päivittäin monta kertaa. Kun kohtaat ikäviä tilanteita, yritä löytää niistä mahdollisuuksien siemeniä.
Tutki toimintaasi jatkuvasti, pidä päiväkirjaa negatiivisista tunteista ja avaa itsellesi, mistä ne pohjimmiltaan kumpuavat. Tilanteet eivät itsessään ole negatiivisia, on vain erilaisia suhtautumistapoja.
Tästä on todisteena pikkuruinen saarivaltio, joka oli otsikoissa viime keväänä:
Kun Islannissa purkautui tulivuori, 99% Euroopan lentoliikenteestä lamaantui. Toisaalta islantilaiset helikopterilentäjät tekivät elämänsä tiliä lentämällä turisteja katsomaan purkausta aitiopaikalta. Tilanne oli kaikille sama, mutta toiset näkivät siinä mahdollisuuden, kun taas toiset jäivät kiroamaan mannerlaattoja.
I can’t change the direction of the wind, but I can adjust my sails to always reach my destination. -Jimmy Dean
Suhtaudutko eteesi tuleviin asioihin ennakkovarauksella? Haastan sinut viikoksi neutraalin ajattelun pariin. Jos uskallat lähteä haastamaan itseäsi, kerro siitä kommentissa!






Eväitä aamuun blogista: Ei ole olemassa hyviä, eikä huonoja tilanteita. On vain tilanteita. http://ow.ly/2uXfc
Parasta tekstiä aamun lukuhetkeen! Kiitos, Juuso! Mukana – tilanteet neutraalisti otetaan, vastaantulojärjestyksessä :)
Great! :) Katsotaanpa mitä ihmeitä saadaankaan aikaan!
RT @JuusoPalander: Ole kuin Zen ja selätät jokaisen vaikeuden elämässä http://bit.ly/dwmcnz
RT @JuusoPalander: Ole kuin Zen ja selätät jokaisen vaikeuden elämässä http://bit.ly/dwmcnz
Kiitos aamun piristämisestä! Oman toiminnan jatkuva tutkiminen vaatii todella paljon keskittymistä ja voimaa. Kyllä tavoitteena on tehdä siitä pikkuhiljaa jokapäiväinen tapa, kuten 07:00 heräämisestä.
Siitä se lähtee, pienistä asioista! Hyvä, että on apua :>
Hyvä Juuso, loistavaa hengen nostatusta!
Matti Nykänen on todennut, että jokainen tsäänsi on uusi mahdollisuus. Olen Matin kanssa samoilla linjoilla. Mielestäni jokainen vastoinkäyminen on käännettävissä voitoksi, kun vain hyödyntää mahdollisuuden, joka siihen on kätkettynä.
“Meidän vaihdelaatikossa on vain kaksi vaihdetta: Täysiä ja ei ollenkaan.
Kummalla ajetaan tänään?” Antti Hoppania, Salibadyseura Warriorsin toiminnanjohtaja.
Mainio lainaus, Level upissa mennään ainakin ainoastaan täysillä!
Säkin oot näköjään hiffannu sen, minkä itse löysin jokunen vuosi sitten, ja mistä mottoni, “asenne ratkaisee”, kumpuaa. Tosin mielestäni jäit ehkä vielä hiukan puolimatkaan tämän asian kanssa, sillä neutraali suhtautuminen on kyllä parempi kuin negatiivinen, mutta neutraali kanta johtaa nopeasti välinpitämättömyyteen, joka ei aina ole huono asia, mutta ei välttämättä toivottava perusasetuksena. Itse olen opetellut ja luonut itselleni tavan, miten etsin kaikesta oman aikani arvoisesta jotain positiivista ja mietin lisäksi, mitä kyseisestä tilanteesta on opittavissa.
Hyvää juttua, mutta sääli sinänsä, ettei tämäntyyppiset asiat sisäisty kotona pienenä kaikille, ja vain osa tajuaa myöhemmällä iällä, että oman ajatusmaailman pystyy muuttamaan tarvittaessa hyvin pitkälti kokonaan oikeilla työkaluilla… Nimim. enemmänkin näiden asioiden kanssa paininut.
Olen neutraalin suhtautumisen puolestapuhuja seuraavasta syystä:
Kun asetat minkäänlaisia odotuksia eteentuleville tilanteilla, petyt, jos ne eivät vastaa odotuksiasi. Siksi on parempi ottaa kaikki tilanteet vastaan ilman odotuksia, ja tilanteen tullessa vastaan etsiä siitä positiivisia puolia.
Lopputulos on sama, lähestymistapa erilainen.
On kyllä aivan totta, että pitkälti kotikasvatuksen painopisteitä muuttamalla pystyttäis muuttaan pienten ihmisten koko tulevaisuutta. Jos lapsuudesta jäis käteen positiivisen ajattelun ja tavoitteellisuuden työkalupakki niin kaikilla olis yhtäläinen mahdollisuus tehdä elämässään sitä, mitä eniten haluaa.
Hyvä postaus ja tärkeä aihe! Oon myös pohtinut samanlaista viime aikoina, ehkä lukemieni kirjojen herättelemänä.
Oon itse aina ollut todella äkkipikainen tyyppi, ja helposti raivostuvaa sorttia, minkäänlainen odottelu ei ole sopinut mun luonnolle.
Kuitenkin “pelkällä” ajattelutavan muutoksella, olen yhtäkkiä muuttunut todella paljon rauhallisemmaksi ja positiivisemmaksi! Jatkuva negatiivisuus syö ihmistä, ja positiivinen suhtautuminen on kaikilla tavoin parempi vaihtoehto. Esimerkkinä vaikka tilanne, jossa olen unohtanut avaimen kotiin, ja tiedän joutuvani odottamaan 2 tuntia. Aiemmin olisin kiehunut, varmaan sadatellut raivonkyyneleet silmissä koko kaksituntisen. Nykyään ei ole edes vaikea ajatella, että “mihin mulla on kiire?”. Yleensä vastaus on ei mihinkään! Ja sen kaksituntisen voi käyttää vaikka kävellen, lukien tai vaan istuen paikallaan, eikä se tunnu enää yhtään pahalta.
Tietysti parannettavaa löytyy aina, joten otan haasteen vastaan :)
Ihan mahtava esimerkki! Parin tunnin yllättävä odottelu on ehkä yks vaikeimmista asioista, missä ihmisen suhtautumiskyky joutuu todelliseen testiin. Olen todella iloinen tästä kommentista Karoliina :) Moni voisi ottaa oppia susta.
[...] ainakin olen) Johtuuko maanantain huonous oikeasti siitä, mitä silloin tapahtuu vai siitä, miten siihen suhtaudut? Huonoinkin aamu muuttuu hyväksi, kun muutat huonoja fiiliksiä aiheuttavat elementit hyviksi tai [...]
[...] Kun saat kaivettua vastaukset kaikkiin kolmeen kysymykseen jokaisen projektisi kohdalta, olet kartoittanut itsellesi prioriteettilistan, jota hyödyntämällä teet juuri niitä asioita, jotka ovat olennaisia tässä hetkessä. Voin luvata, että pääset priorisoinnin jälkeen nauttimaan suorastaan zenmäisestä ajattelun kirkkaudesta. [...]