Motivaatio 3.0

Koira makaa kadulla

Havahdu tai taannut iäksi.

Miksi toiset kokevat tavoitteet ahdistaviksi, kun taas toisille tavoitteet ovat uskomaton voimavara? Mikä meitä voi motivoida tekemään erinomaista työtä päivästä toiseen?

Motivaatio on kokenut evoluution ihmisen kehityksen mukana. Surullista on se, että toimintamme ei vielä toistaiseksi kohtaa sen kanssa, mitä tiede tietää motivaatiosta. Toimimme vanhentuneiden oppien pohjalta ja se johtaa jatkuviin epäonnistumisiin asettamiemme tavoitteiden kanssa.

Motivaation evoluutio

  1. Motivaatio 1.0 – Selviytyminen (ruoka, lämpö, turvallisuus)
  2. Motivaatio 2.0 – Keppi ja porkkana (palkkiot ja rangaistukset)
  3. Motivaatio 3.0 – Autonomia, taidokkuus ja tarkoitus

Ihminen oli joskus tilanteessa, jossa elämää ohjasi ainoastaan selviytyminen. Ilman motivaatiota pysyä hengissä olisi viikate viuhunut hyvin nopeasti. (Motivaatio 1.0)

Niistä ajoista kuitenkin selvittiin kunnialla. Yhteiskunta kehittyi ja modernisoitui. Teollistuminen sai aikaan työpaikkoja, joissa tarvittiin suorittavaa työvoimaa. Tulevaisuuden suorittavaa työvoimaa taas koulutettiin kouluissa. Systeemi tuntui pelittävän mallikkaasti. (Motivaatio 2.0)

Kunnes…

…suorittava työ siirtyi pääosin huitsin nevadaan modernisoituneista maista. Meille jäi niin sanotusti luu käteen. Olimme tottuneet siihen, että porkkanaa sai kun teki jotain mitä joku muu halusi, ja keppiä taas, kun teki jotain väärin. Yksinkertaista ja tehokasta. “Jos vielä tulet myöhässä, saat potkut.” tai “Jos teet paljon työtä, saat 1000 euron bonuksen.”

Koulussa tuli jälki-istuntoa, kun meni kiellettyyn paikkaan tai heitti opettajaa kumilla. Kympin oppilaat saivat stipendejä keskiarvon perusteella. Kellään ei tuntunut olevan mitään valittamista tästä systeemistä. Minä havahduin vasta, kun hakeuduin ulos normaalista koulutusputkesta Proakatemialle, ja jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni tekemään jotain arvoa tuottavaa omasta aloitteestani.

Ymmärrän vasta nyt, miksi arvosanat eivät ole ikinä motivoineet minua tekemään parastani. Arvosanat ovat ulkoisia motivaattoreita, jotka ovat palkintoja tehdystä työstä. Silloin pääpaino on lopputuloksella eikä sillä mitä teet. Voit luntata kokeessa ja saada kympin, mutta tuntuuko huijaamalla saatu lopputulos hyvältä? Lopputuloksen sijaan tulee keskittyä itse tekemiseen. (Motivaatio 3.0)

Autonomia, taidokkuus ja tarkoitus

Autonomia tarkoittaa itsemääräämisoikeutta. Seuraavat neljä autonomian osa-aluetta ovat hyvin olennaisia kestävän motivaation kannalta etenkin tehtävissä, joissa hyödynnetään luovaa ongelmanratkaisua:

  1. Tehtävä – saat itse päättää mitä teet
  2. Tekniikka – saat itse päättää miten tehtävän suoritat
  3. Aika – saat itse päättää milloin sen suoritat
  4. Tiimi – saat itse päättää kenen kanssa sen suoritat

Normaali tilanne nyky-yhteiskunnassa on se, että esimies tai opettaja sanelee kaikki ylläolevat sinulle, ja sinun tehtäväksesi jää joko suostua ja saada porkkanaa, tai kieltäytyä ja saada keppiä. Mieleen ei tule itsenäisesti ajatteleva ihmisrotu vaan mekaaninen robottipopulaatio, jolla ei ole omaa tahtoa.

Jos tunnet olevasi autonomiakuilussa, se on ensimmäinen asia, mikä tulee muuttaa. Et voi ikinä olla täysin motivoitunut, jos et pääse itse vaikuttamaan mihinkään. Kukaan muu ei voi tietää mistä sinä motivoidut.

Taidokkuus on sitä, kuinka paljon koet kehittyväsi, kun teet duunia. Jos tehtävä on liian helppo, se kyllästyttää ja jos se on liian vaikea, tuskastut ja lopetat alkujaan. Tehtävien on oltava taitojesi ylärajoilla, jotta voit jatkuvasti kokea kehittyväsi eteenpäin. Kukaan ei halua junnata paikallaan, mutta se tuntuu olevan varsinkin Suomessa jopa hälyttävän yleistä. Oletko sinä taantunut?

Taidokkuus on myös sitä, että haluaa pyrkiä täydellisyyteen, mutta tiedostaa sen, että täydellisyys on mahdotonta saavuttaa. Lopputulemana ajatuksesta on se, että motivoitunut ihminen ei koe koskaan olevansa valmis. Aina löytyy parannettavaa.

Tarkoitus. Meillä on sisäänrakennettu tarve tehdä itseämme suurempia tekoja. Autamme hädässä olevia, parannamme maailmaa ja teemme epäitsekkäältä tuntuvia asioita. Meitä ajaa paljon suurempi voima kuin välitön omien tarpeidemme tyydytys. Tarkoitus on voima, jota ilman emme voi olla motivoituneita pitkässä juoksussa.

Tarkoitus on jotain mikä määrittelee identiteettiämme. Mitä aikaisemmin heräämme toimimaan omaa tarkoitustamme palvelemaan, sen paremman elämän voimme elää. On varmasti aika karua havahtua 50-vuotiaana siihen, ettei ole tehnyt juuri mitään itselleen saati muille merkityksellistä elämässään. Usein se johtuu siitä, että tarkoitus otetaan annettuna muiden odotuksista. On tehtävä lapsia, hankittava asunto ja asetuttava aloilleen hyvän työpaikan turvaamana. Sitten huomataan, ettei tämä elämä ollut sitä mitä tilattiin.

Yhteenveto

On aika havahtua ja päivittää motivaatio tasolle 3.0:

  1. Vaalimalla autonomiaa
  2. Hakeutumalla taidokkuuden tielle
  3. Löytämällä tarkoitus tekemiseen

Minä olen kuitenkin vain viestinviejä, todellinen motivaation mestari on Daniel Pink, jonka kirjasta Drive nämä ajatukset ovat pöllitty. Minä en aio katsoa sivusta, kuinka ympäristössäni toimivat ihmiset hukkaavat potentiaalinsa motivaation puutteessa, siksi koin velvollisuudekseni kertoa Pinkin ajatuksista sinulle. Toivottavasti sait tästä kipinän tarkastella toimintaasi uudesta näkökulmasta.

Jos kirjoituksesta oli sinulle apua, pyydän sinua välittämään sen yhdelle ystävällesi, joka voisi hyötyä siitä yhtä paljon.  Muista myös tilata blogia RSS-syötteenä, jotta saat uudet kirjoitukset heti niiden ilmestyessä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
  1. sari vähätaloNo Gravatar says:

    kiitos:). matka jatkuu, taidan jakaa koko hela hoidon blogissani tänään myöhemmin, löytää sitten ehkä useampi helpommin perille. kiitos kun kirjoitat ja jaat, vaikket aina vain omiasi, mutta mitä sen on väliä, jos ne eteenpäin jotakuta tai mieluiten useampiakin vievät. olet löytänyt jotain, jota jonkun muun ei tarvitse uudelleen löytää samasta paikasta, vaan pääsee nopeammin eteenpäin. näin maailma voi muuttua paremmaksi, nopeammin:). luulen.

    • Juuso PalanderNo Gravatar says:

      Ole hyvä :) Daniel Pink kirjassaan nimenomaan pyysi jakamaan näitä ajatuksia, joten halusin tehdä oman osani hyvän asian levittämisestä. Ja onhan se niin, että maailmassa ei taida ihan hirveästi uutta tietoa olla suhteessa vanhaaan, joten jokainen bloggaaja joutuu painimaan uuden luomisen ja vanhan jakamisen kanssa. Tietysti toin tähän mahdollisimman paljon omaa näkökulmaa.

      Kiitos Sari kommentista ja olen otettu jos meinaat kirjoituksen jakaa!

  2. Jussi ParviainenNo Gravatar says:

    Paras blogikirjoituksesi tähän mennessä minun mielestäni. Täytyykin pistää mieleen tuo Drive kirja. Siitä löytyy selkeästi asioita joita täytyy pureskella ennen kuin voi niellä.

    Mitä jos omasta mielestään omaa oman tahdon, mutta on muiden silmissä robotti toteuttaen pöytään kannettuja töitä?

    “Ihminen oli joskus tilanteessa, jossa elämää ohjasi ainoastaan selviytyminen. Ilman motivaatiota pysyä hengissä olisi viikate viuhunut hyvin nopeasti.” Minun mielestä ihminen on edelleen siinä tilanteessa. Nyt ei vain ole enää kyseessä omaan henkeen kohdistuva selvityminen, vaan omiin unelmiin, tavoitteisiin, ideoihin yms. kohdistuva elossa pitäminen. Henki pysyy kyllä; vähän niinkun Jaakko Halmetoja sanoi:”kuolemme pidempään”.
    Ja koska silloin on huomattavasti enemmän aikaa pitää pään sisäisiä toiveita hengissä, menee siihen paljon enemmän energiaakin.

    Tämä autonomian 4-kohtainen lista oli jännä
    ” 1. Tehtävä – saat itse päättää mitä teet
    2. Tekniikka – saat itse päättää miten tehtävän suoritat
    3. Aika – saat itse päättää milloin sen suoritat
    4. Tiimi – saat itse päättää kenen kanssa sen suoritat

    Sanavalinnalla on olennainen merkitys. Kyse on nimenomaan päättäämisestä eikä valitsemisesta, koska jonkinlaiset kortit on jaettu. Jos kyse olisi valitsemisesta, voisin valita tekeväni maanantaina töitä Richard Bransonin kanssa, mutta sellaista vaihtoehtoa ei ole tarjolla, joten on päätettävä olemassaolevista vaihtoehdoista. Tämä on siis vain minun realistisen ajattelutapani mukainen johtopäätös. Jos olisin idealisti, päättäisin, että teen kaikesta huolimatta töitä Bransonin kanssa luottaen vaikka “vetovoiman lakiin”, mutta maanantaina realismi esittelisi itsensä. Tässäkin tulee silti mielenkiintoinen kysymys eteen. MItä jos minä autonomisena ihmisenä päätän tehdä vaikka Juuso sinun kanssasi jonkin työn, mutta sinä päätät toisena autonomisena ihmisenä, että et halua tehdä minun kanssani töitä? Että sellaista porkkanaa ja keppiä ei olekaan, joka saisi sinut tekemään minun kanssani töitä?
    Listasta tulee vaikutelma, että sillä on loppujen lopuksi aika vähän tekemistä markkinatalouden kanssa, mutta ei sitä varmaan niihin lainalaisuuksiin ole ensisijaisesti tarkoitettukaan.

    Kuten sanoin, hyvä postaus. Kiitos siitä! Perjantai alkoi ajatuksellisissa merkeissä:)

    • Juuso PalanderNo Gravatar says:

      Jussi, paljon kiitoksia!

      Kuten kaikissa asioissa, ehdottomuus ei toimi myöskään autonomian kohdalla. On hyvä pyrkiä täydelliseen autonomiaan, mutta se ei todennäköisesti ole mahdollista. On pyrittävä tekemään parhaansa ja se saa luvan riittää :)

  3. Juuso,

    Kiitos loistavasta tekstistä! Pinkin kirja vaikuttaa kyllä erittäin mielenkiintoiselta.

  4. [...] This post was mentioned on Twitter by Meredith Rook, Lauri Jarvilehto. Lauri Jarvilehto said: Loistava kirjoitus Juuso Palanderilta: Motivaatio 3.0 http://t.co/Nj772M8 via @JuusoPalander [...]

  5. Hyvä postaus Juuso.

    Motivaatio on olennainen osa tavoitteiden ja mielekkään elämän saavuttamista. Motivaatio 3.0 ei kuitenkaan automaattisesti ole parempi kuin 2.0 (vai onko?). Tarkoitan sitä, että osa ihmisistä saavuttaa enemmän tuloksia ja pitää itse parempana tiukkaa ohjausta. Keppi ja porkkana toimivat toisille, autonominen päättäminen toisille.

    Onko kaikilla edes mahdollisuutta päättää tehtävästä, tekniikasta, ajasta ja tiimistä? Kuinka hyvin motivaatio 3.0 sopii köyhälle, jonka elanto on kiinni työpaikan säilymisestä? Entä motivaatio 3.0 niissä maissa, jonne suorittava työ siirtyi modernisoituneista maista? Onko kaikilla mahdollisuutta päästä motivaatioevoluution tasolle 3.0? Ajattelevatko jokainen ihminen suurempaa hyvää vaiko vain he, joilla menee omassa elämässä tarpeeksi hyvin (joilla tavallaan “on varaa” tähdätä kohti suurempaa hyvää)?

    Kannatan autonomista motivaatiota. Se on hieno asia ja tuo elämään syvempää sisältöä. Autonomian, taidokkuuden ja tarkoituksen tietä ei kuitenkaan välttämättä ole helppo löytää saatikka kulkea. Ei ole helppoa tietää tai myöntää mitä todella haluaa tehdä.
    Autonominen ihminen tarvitsee intohimoa, rohkeutta ja unelmia. Sisäinen palo ajaa eteenpäin mutta kuinka sen voi löytää?
    Minä sanon, että unelmoikaa ja uskaltakaa tehdä unelmista totta!

    • Juuso PalanderNo Gravatar says:

      Pink esittää kirjassaan monia väitettä tukevia tutkimuksia. Keppi ja porkkana voivat toimia silloin, kun kyseessä on rutiiniluontoinen tehtävä, mutta heti, kun tehtävässä ilmenee luovan ajattelun tarvetta, motivaatia jopa laskee keppi ja porkkana -metodia hyödyntämällä.

      Kaikilla ei ole mahdollisuutta päättää noista neljästä automaation osa-alueesta, mutta kaikki voivat siihen pyrkiä. Kuten sanoin, täydellisyyteen tuskin kukaan yltää, mutta aina voi parantaa tilannetta.

      Työpaikka voi olla vaakalaudalla, mutta se ei tarkoita sitä, että ihminen olisi motivoitunut tekemään työtään. Silloinhan työtä tehdään nimenomaan ulkoisen motivaation ohjaamana, eikä sisäistä ääntä kuunnellen.

      Maailmassa tuskin koskaan on tilannetta, jossa kaikki voisivat toimia motivaatio 3.0:n tasolla, mutta onko se hyvä syy olla yrittämättä?

      Yleensä juuri ne asiat, mitkä ovat vaikeita, tuskallisia ja ahdistavia, ovat niitä joista on tarjolla eniten hyvää. Jos motivaatio 3.0:n saavuttaminen olisi itsestäänselvyys, meillä olisi aivan erilainen maailma kuin tällä hetkellä.

      Kiitos hyvistä ja haastavista kysymyksistä Mikko! Toivottavasti vastasin tyydyttävästi :)

  6. Antti HoppaniaNo Gravatar says:

    Saattaa mennä vähän käsitteillä kikkailuksi, mutta..

    Mikolle: Käsite “motivaation evoluutio” tarkoittanee, miten Pinkin näkemyksen mukaan motivaatio on kehittynyt / tulee kehittymään. Eri ihmiset, yhteiskunnat jne. elävät eri evoluutiovaiheessa, joten heitä motivoivat erilaiset asiat.

    Juusolle: Tarkentasin myös käsitettä “ulkoinen motivaatio”. Mielestäni termi motivaatio tarkoittaa ihmisestä sisältäpäin lähtevää halua, ts. ulkoinen motivaattori ei voi toimia. Ympäristöllä on tosin suuri, mutta välillinen vaikutus.

    Jussille: Autonomian 4-kohtaisessa listassa “saat itse päättää” tilalle sopisi varmastikin paremmin “sinulla on huomattava vaikutusmahdollisuus”.

    Siirtyminen motivaation tasolta 2.0 tasolle 3.0 on varmasti haastava. Vaikka henkilölle tarjoutuisi mahdollisuus siirtyä omasta mielestään paremmalle tasolle, ei se välttämättä ole helppoa. Henkilö on tottunut siihen, että muut sanelevat ja hän tekee. Vaikkei henkilö pidä tästä, ohjien ottaminen omiin käsiin voi olla haastavaa. Mielestäni tästä kertovat osaltaan myös hälyttävät tilastot siitä, kuinka todennäköistä on masentua valmistumisen jälkeen.

    Jaan Sarin näkökulman tiedon levittämisestä. Mm. Kreikan maalla on elänyt varmasti monia itseäni viisaampia ihmisiä jo tuhansia vuosia sitten. Ja jos omasta mielestäni olen keksinyt jonkun hyvän idean, niin saman idean on varmasti keksinyt moni muu ympäri maailman. Tärkeänä näen juuri sen, että kaikki viisaat ajatukset tavoittavat ihmiset jotka elävät nyt.

  7. [...] project plateua’n, pysy lujana. Silloin on tarpeellista palauttaa mieleen ne juuri sinua motivoivat seikat, minkä vuoksi ryhdyit alunperin toteuttamaan [...]

  8. [...] en toista samaa virhettä minkä tein aikaisemmin. Etsin ne päämäärät, jotka saavat aikaan syvää ja pitkäkestoista onnistumisen tunnetta, jotain mistä voin olla ylpeä vaikka kukaan muu ei ikinä saisi tietää, että olen onnistunut [...]

  9. [...] tavoitteista, koska olen huomannut, että mitä pienempiä omat tavoitteeni ovat, sitä vähemmän motivoidun tekemään töitä niiden eteen. Siksi olenkin viimeaikoina pyörtänyt omat tavoitteeni moneen [...]

Leave a Reply