Perinteiset oppikirjat joutavat paperinkeräykseen

Vanhat Kirjat

Oppikirja on yleisin oppimisen tukimateriaali lähes kaikissa oppilaitoksissa ympäri maailmaa. Väitän, että perinteiset oppikirjat ovat yksi syy koulutuksen kohtaamiin ongelmiin. Kokosin tähän oppikirjojen 10 ongelmaa:

  1. Painettua tekstiä on mahdollista päivittää ja korjata ainoastaan seuraavaan painokseen tai kirjan jatko-osaan. Useat virheet jäävät näinollen elämään, eikä kukaan välttämättä korjaa virheellisiä olettamuksia, ennen kuin ne ovat siirtyneet lukijan uskomusjärjestelmään tosiasioina
  2. Painettua tekstiä ei voi kommentoida helposti. Tällöin lukijan ja kirjottajan välille ei synny keskustelua, vaan lukija tyytyy ainoastaan ”kuuntelemaan”
  3. Kirjojen hankintakustannukset ovat korkeat. Tämä johtaa siihen, että tiedon ajantasaisuus ei ole aina prioriteetti numero yksi, jolloin kouluissa saattaa olla pahimmassa tapauksessa jopa kymmenen vuotta vanhoja kirjoja opetuskäytössä
  4. Kirjat vievät tilaa, tila maksaa ja jonkun selkä menee niitä kantaessa.
  5. Opiskelijat joutuvat taistelemaan kirjaston kirjoista tentteihin lukiessa. Suru tulee väkisinkin puseroon, kun huomaat, ettei tenttikirjaa ole saatavilla ennen tenttiä.
  6. Hakutoiminnot rajoittuvat yleensä sisällys- ja avainsanaluetteloon
  7. Järjettömän nopeasti muuttuva maailma tekee useista kirjoista kertakäyttötavaraa, joka on luonnollisesti kestävän kehityksen vastaista
  8. Oppikirjojen sisällöt tulevat annettuina. En tiedä yhtäkään oppikirjaa, jonka sisältöön olisivat oppilaat itse saaneet vaikuttaa. Mitäs, jos kirjoittaja ei ole huomannut, että jotain varsin olennaista puuttuu? Tai esimerkkejä on liian vähän?
  9. Kirjat eivät ole kevyimmästä päästä kantaa. On varsin huvittavaa, mutta samalla aika karua nähdä ala-asteikäisiä kantamassa lähes itsensä kokoisia selkäreppuja.
  10. Kustantamo ottaa kirjan tekijältä omat provikkansa. Tämä on ihan luonnollista liiketoimintaa, mutta luultavasti monelle kirjantekijälle kelpaisi suurempikin osa oman työn hedelmistä.

Onko perinteinen oppikirja vielä nykypäivää? Mitä muita vaihtoehtoja on olemassa? Seuraavassa postauksessa kerron oman ehdotukseni.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
  1. Blogista: Perinteiset oppikirjat joutavat paperinkeräykseen http://bit.ly/dx1O0a

  2. Ihan hyvä lista, tosin kiinnitin huomioni tähän: “Väitän, että perinteiset oppikirjat ovat yksi syy koulutuksen kohtaamiin ongelmiin.”

    Aiotko eritellä näitä mainitsemiasi koulutuksen kohtaamia ongelmia myöhemminkin blogissasi?

    PS: Evernote näyttää näppärältä työkalulta, tuskin olisin koskaan kuullutkaan siitä ilman blogiasi. Good job!

  3. Ilpo RyynänenNo Gravatar says:

    Erittäin hyvä lista, miksi oppikirjat ovat syvältä metsästä, vaikka kohta 8. toistaakin hieman kohdan 4. sanomaa. Mielestäni koulujen pitäisi siirtyä pikkuhiljaa lukulaitteisiin, koska a) niihin hankittavia sisältöjä on helppo ja nopea päivittää b) perinteitä pitää kunnioittaa, mutta kehityksessä ei tarvitse olla jäljessä ja c) yksi lukulaite painaa ~700 grammaa vs. kymmenen kiloa kirjoja.

  4. Juuso PalanderNo Gravatar says:

    Ilpo juuri näin. Mitäs jos opiskelijat ostaiskin niiden kymmenien lukiokirjojenkin tilalle yhden lukulaitteen ja sitten “lisenssin” oppikirjoihin koulun tarjoamalla alennuksella?

    Juha, hyvä pointti, olis sitä voinut avata paremmin. Esimerkkinä vaikka tuo tiedon ajantasaisuus mikä tuli esille parissa kohdassa. Lisäksi se, että kun rahaa ja muita resursseja käytetään fyysisten kirjojen hankintaan ja säilyttämiseen, se on pois jostain muualta, kuten erityisopetuksesta, luokkakokojen pienentämisestä ja opettajien jatkokoulutuksesta.

    Evernote on ehottomasti tutustumisen arvoinen :)

  5. Olli PostiNo Gravatar says:

    Kyllä tämä sosiaalisessa mediassa keskustelu on vaan niiin paljon tehokkaampaa – ja hauskempaa. Lukeminen tehostuu ihan eri tasolle, kun tietää voivansa heittää jonkun hyvän kommentin jos ajatus on tosissaan mukana hommassa ja ideat alkaa lennellä.

    • Juuso PalanderNo Gravatar says:

      Straight to the guts! Yksisuuntanen paasaus ei toimi enää, onneks ollaan jo menty teknisesti niiden aikojen yli :> Keskustelu ja sen pohjalta tekeminen on parasta oppimista

  6. Oppikirja 2.0 ja tiedon jakaminen says:

    [...] ajatusketjun aloittanut Juuso Palanderin kirjoitus julisti perinteisten oppikirjojen joutavan paperinkeräykseen ja vastaukseksi paperisen kirjan ongelmiin, hän kirjoitti, että jokaisen opiskelijan tulisi luoda [...]

Leave a Reply