Sota jatkuu, mutta voitimme taistelun

Laiva laiturissa

Voitimme taistelun, se riittää.

Otsikossa seisovan lainauksen kuulee aina toisin päin: Voitimme taistelun, mutta sota jatkuu. Lainauksesta kalskahtaa arvostuksen puute jo saavutettuja voittoja kohtaan, ja se jos joku on omiaan syömään motivaatiota. Pienistä voitoista saa ja pitääkin olla rehellisen iloinen!

Taidan olla hiukan vajaaälyinen, kun otan itseni kehittämisen niin tosissaan. Koskaan en tule olemaan täysin valmis ja aina löytyy suurempia ja suurempia tavoitteita mihin suunnata. Kuinka turhauttavaa. Jos rakentaisin taloa, niin sentään näkisin lopputuloksen jonain päivänä.

Onnekseni ymmärsin lukea Laurin blogista kirjoituksen: Unohda strategia ja keskity seuraavaan taisteluun. Oivalsin, että mitä sitä lopputulosta murehtimaan, kun voi nauttia harvase päivä pienemmistä onnistumisista. Ja ajatus siitä, että juna kuitenkin kulkee maalia kohti tasaisen tappavasti, rauhoittaa vannoutuneemmankin strategistin mielen aivan varmasti.

Nyt on siis aika katsoa mitä olen puolessa vuodessa onnistunut tälle pallolle saattamaan. Ja annan myös itselleni luvan iloita näistä saavutuksista!

Taisteluvoittoja alkuvuodelta 2011

Lähes puoli vuotta sitten katsoin samalla tavalla ajassa taaksepäin. Nyt vasta ymmärrän kuinka hyödyllistä reflektointi on. Se puhdistaa pöydän tulevia haasteita varten ja antaa arvoa menneille koitoksille. Suosittelen säännöllistä oman elämän osavuosikatsausta aivan jokaiselle. Mutta nyt itse asiaan!

Haluan nostaa jalustalle alla olevat kolme onnistumista, koska nuo kolme ovat konkretisoineet kaiken sen abstraktin kehityksen, mistä aina täällä jaksan jauhaa.

1. E-kirjan kirjoittaminen alusta loppuun asti itse (Psst, tästä ei saa puhua kenellekään vielä!)

Yhtenä kauniina talviaamuna päätin, että haluan kirjoittaa e-kirjan, joka auttaa aloittavia bloggaajia kirkastamaan bloginsa ydinsanoman. Nyt viisi kuukautta myöhemmin, kirja on kannen kuvitusta vaille valmis. Projektin saattaminen loppuun on todiste siitä, että pystyn tekemään pitkäjänteisiä projekteja, kun syvä motivaatio on olemassa. Olen kirjasta äärettömän ylpeä ja tulette kuulemaan siitä lisää kesäkuun aikana!

Aikaisemmin kirjoitin, että haluaisin kirjoittaa e-kirjan tehokkuudesta. Sekin saattaa joskus toteutua, mutta on hauskaa huomata, kuinka vanhat tavoitteet ottavat uusia muotoja, kun elämä menee eteenpäin täysin arvaamattomasti.

E-kirja

2. Bloggaajien huipputiimin käynnistäminen

Bloggaajien huipputiimi on ollut jotain uskomattoman hienoa, vaikka se on ollut pystyssä vasta kaksi kuukautta. Vaikka olinkin itse tiimin käynnistäjä, kiitos sen onnistumisesta kuuluu koko tiimille, joka on aktiivisuudellaan näyttänyt närhen munat kaikille odotuksilleni. Huipputiimin kohdalla olen ylpeä siitä, että sain kakistettua aloitteen ilmoille. Vaikka kuka tahansa olisi voinut tehdä samoin, ei tiimiä todennäköisesti olisi olemassa ilman sitä pientä päähänpistoa, jonka ansiosta kirjoitin seuranhakuilmoituksen.

Tiimi toimii päivittäisellä tasolla Facebookissa, mutta sen lisäksi olemme kahteen otteeseen pitäneet Mastermind -session, yhden ulkoasu workshopin ja yhden “perustamiskokouksen”. Oppeja on siis saanut jakaa ja vastaanottaa runsaasti, mikä on ekstraplussaa itse tiimin olemassaolon lisäksi.

3. 80/20 -säännön toteuttaminen käytännössä

Jos teen nykyään jotain, mikä ei liity millään tavalla blogeihin tai Internettiin, olen joko lomalla tai unessa. Helmikuussa kirjoitin 80/20 -säännöstä kirjoituksen, jossa lupasin toteuttaa ummet ja lammet ennen kesää. Aika äkkiä ymmärsin, että 80 prosenttia oli lähempänä 50 prosenttia, enkä vieläkään keskittynyt tarpeeksi siihen, mitä haluan tehdä ja missä voin kehittyä nopeimmalla tahdilla.

Nyt alkaa sitten olemaan kaikki mahdollinen synkassa omien päämäärien kanssa opinnäytetyön aiheesta lähtien (mikä liittyy blogien ansaintamalleihin). Sitkeyttä tämäkin muutos on vaatinut, mutta pakko sitä on olla ylpeä!

+Bonus: Blogger’s Recon Unitin prototyyppi on ulkona

Lauri Kutinlahden kanssa aloitettu WordPress -plugin projekti lähti eteenpäin viime talvena Café Aamuruskossa, ja nyt olemme siinä pisteessä, että ensimmäinen prototyyppi on valmis. Voit koeajaa sitä tästä:

Top 5 suosituimmat postaukset
Vuosi 2010 Vuosi 2011

Mitä suurta tai valtavaa ikinä haluatkaan saavuttaa, älä unohda iloita pienistä voitoista matkan varrella. Ne pienet voitot ovat avaimia suuriin saavutuksiin, joten muista antaa niille ansaitsemansa arvostus.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
  1. Ennakkotilaan ton E-kirjan!

    • Juuso PalanderNo Gravatar says:

      Hyviä uutisia Jussi, kirja tulee olemaan täysin ilmainen :) Jos haluat rahallisesti tukea, niin voit tilata webhotellin kirjan linkin kautta, niin saan siitä palkkion sitä kautta!

  2. KesäsadeNo Gravatar says:

    Mahtavaa, että olet kirjoittanut e-kirjan! (: Sun juttujasi on aina niin ihana lukea ja blogisi on kirkkaasti blogien tähtikaartia!

    Kiitos, että kirjoitat ja rentoa juhannusta!

  3. MarikaNo Gravatar says:

    Eksyin blogiisi Lauri Kutinlahden blogin kautta, ja täytyy todeta, että kirjoitat hyvin ja olet ymmärtänyt jotain erittäin oleellista bloggaamisesta ja kirjoittamisella vaikuttamisesta. Jatka samaan malliin!

    Olen itse ollut rakentamassa ja koordinoimassa kohta vuoden päivät ammattikorkeakoulumme “uudenlaista” toiminta-/oppimisympäristöä ja konseptia (Floworks living lab) ja siinä jos jossain on tarvinnut miettiä päänsä puhki ja välillä on ollut ihan solmussakin ajatustensa kanssa. Pienistä etapeista on ollut “pakko iloita”, muuten ei olisi jaksanut, heh. On yllättävän työlästä rakentaa isoon taloon jotain uutta ja erilaista konseptia kivi kiveltä… jotta voisi edes aloittaa sen toiminnan jota on tarkoitus tehdä :) Ja lopputuloksesta ei voi olla varma – on vaan ajateltava positiivisesti, että kyllä se tästä.

    Näin jälkikäteen olen todennut, että jos olisin blogannut alusta alkaen, olisin todennäköisesti pystynyt setvimään ajatukseni paremmin ruotuun ja julkisella blogilla olisin saanut varmaan myös vertaistukea ja kehittämisideoita omien ideoiden tueksi. Noh se on myöhästä nyt, sillä meillä alkaa olla toimintakonsepti ja kohta tilatkin valmiina ja syksyllä homma pyörähtää käyntiin opiskelijoiden kanssa – jos ja kun saamme mukaan sen oleellisen osan eli opiskelijat :)

    Mutta blogi on nyt silti perustettu ja sitä kirjoitetaan koko tiimin voimin :)

    Hyvää kesää sinulle!

Leave a Reply