Tänään blogissa on vastakkain kaksi täysin erilaista hahmoa: Spiderman ja Toimistorotta. Elämämme tapahtuu pitkälti siinä todellisuudessa, mitä aistiemme kautta koemme ja mitä päämme sisällä ajattelemme. On siis täysin mahdollista itse päättää onko ajattelumaailma ja aistihavainnot, ja sitä kautta oma elämä, lähempänä Spidermanin kuin Toimistorotan arkea.
24 tuntia elämää, kiitos
Aika kuluu tasaisen tappavasti. Tai itseasiassa aikahan on ihmisen keksimä käsite tapahtumahetkien suhteista, joten se ei varsinaisesti kulu mihinkään. Toisille tätä mystistä aikaa suodaan enemmän, toisille vähemmän. Kukaan ei voi tietää etukäteen milloin oma aika loppuu.
Se mikä merkitsee oikeasti on se, miten käytämme omaa aikaamme tässä ja nyt. Lykkäämmekö supersankarin elämäämme sen vuoksi, että työssä on ihan mukavan turvattu toimeentulo, vaikka joka päivä tekisi mieli revitellä ja tehdä sitä minkä oikeasti kokee merkitykselliseksi?
Olen käynyt useita keskusteluita ystävieni kanssa tästä aiheesta. Moni tekee sellaisia töitä, joista haluaisi irtisanoutua heti, mutta se ei onnistu, koska turvallisuuden tarve ajaa elämisen halun ohi. Moni myös opiskelee sellaista alaa, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Moni haluaisi olla Spiderman, mutta tyytyy Toimistorotan elämään.
Ala etsimään omaa myrkkyhämähäkkiäsi
Not everyone is meant to make a difference. But for me, the choice to lead an ordinary life is no longer an option. -Peter Parker
Spidermanin syntytarinassa radioaktiivinen hämähäkki puree Peter Parkeria, mikä muuttaa hänen elämänsä täysin. Hänestä tulee kyseenalainen, pahaa vastaan taisteleva supersankari. Ennen muutosta, Peteriä kiusattiin ja hän oli taloudellisesti tukalassa asemassa. Pureman jälkeen hänestä oli tullut ensimmäistä kertaa fyysisesti vahva, määrätietoinen ja energiaa säteilevä nuorimies, jolle mikään este ei tuntunut ylittämättömältä.
Peteristä oli tullut Spiderman. Hän oli löytänyt paikkansa yhteiskunnassa heikkojen puolustajana. Peterin elämässä muuttui ennen kaikkea arjen sisältö. Ne asiat, jotka ovat läsnä joka hetki. Hänen päivistään tuli mielenkiintoisia arvaamattomuuden kautta. Enää ei ollut selvää mitä tapahtuisi seuraavaksi, ja hän joutui valinnallaan uhraamaan osan turvallisuuden tunnettaan. Mutta se palkinto, joka valinnasta seurasi, oli äärimmäisen kokonaisvaltainen.
Tarinasta voidaan oppia ainakin kolme tärkeää asiaa:
- Tilaisuuksia valheellisen turvallisuuden vaihtamisesta mielekkääseen elämään tulee eteen jatkuvasti
- Kutsumuksen toteuttaminen repii arjen harmauden kappaleiksi
- Kukaan ei pakota sinua muuttumaan, se täytyy lähteä itsestäsi
Toimistorotta on provosoiva ilmaus, jolla haluan saada sinut heräämään. Jos vietät kaiken aikasi turvallisen 8-16 rytmin mukaan tehden sellaisia asioita, mitkä eivät merkitse sinulle mitään, olet Toimistorotta. Kun et tee sitä mitä rakastat, arki harmaantuu. Ja jos arki on harmaata, haet väriä satunnaisilla pyrähdyksillä, kuten etelänmatkoilla, jonka jälkeen voit taas vaipua valheellisen turvallisuuden tunteeseen.
Mitä on turvallisuus, joka rajoittaa, tylsistyttää, näivettää ja tappaa intohimon elämään? Se on valheellista turvallisuutta. Etsi mielummin jännitystä, innostusta, pettymyksiä ja niiden kautta opittuja onnistumisia. Ihmisellä on tunteet, ei siksi, että niitä pitäisi varoa, vaan siksi, että ne tekevät elämästä mielenkiintoisen.




