Annatko pelkojen hallita elämääsi?
Jokapäiväistä elämäämme varjostaa usein epämääräinen kasa ajatuksia, jotka tappavat luovuutemme, pahoittavat mielemme ja estävät meitä saavuttamasta mitään saavuttamisen arvoista. Ilmiön toinen nimi on pelko.
Mitä oikein pelkäät?
Tiedätkö mitä itseasiassa pelkäät? Minä luulin vielä viime viikolla pelkääväni korkeita paikkoja, mutta kuinka väärässä olinkaan. Saat kohta tietää miksi, mutta sitä ennen tarina kaipaa hieman pohjustusta:
Blogini oli tauolla viikon verran, koska olin Leadership Laboratory -nimisellä johtajuusleirillä Itävallassa. Pelkoni voittamisen näyttämönä toimi yli 1000 metrin korkeuteen ulottuva Hohe Wandin kansallispuisto.
Saapuessamme vuoren päälle, voin pahoin jo katsoessani alas laaksoon. Olin jo silloin oman turvallisen vyöhykkeeni ulkopuolella, pelkäsin totisesti jotain, mutta en tiennyt vielä mitä.
Kolmipäiväisen leirin toisena päivänä laskeuduin ensimmäistä kertaa elämässäni alas kalliolta. Jo pelkkä kävely jyrkkää rinnettä alas laskeutumispaikalle sai aikaan huolestuttavan kovaa sydämentykytystä. 35 metrin laskeutumisen jälkeen olin helpottunut, koska olin selvinnyt hengissä.
Samana iltana oli aika ilmottautua seuraavan päivän koitoksiin. Saksaksi käydyn keskustelun jälkeen lupauduin mukaan Skywalk-nimiseen tehtävään. Ymmärrän yhteensä noin kolme sanaa saksaa, joten jouduin kysymään tulkkausta siitä, mitä Skywalk tarkoittaa:
Skywalk = 120 metrin laskeutuminen pystysuoraa vuorenrinnettä pitkin kiipeilyköyden varassa. Meinasin pyörtyä järkytyksestä.
Tunnista pelkosi, tai elät sen kanssa ikuisesti.
Pelko pitää ensin tunnistaa, jotta sen voi voittaa
Luulin pelkääväni korkeita paikkoja, mutta asiaa jälkeenpäin pohdittuani tulin siihen tulokseen, että en pelännyt korkeita paikkoja vaan omaa epäonnistumistani, josta seuraisi vääjäämätön putoamiskuolema.
Pelkäsin, koska ajattelin vain ja ainoastaan putoamisen riskiä. Jos putoaisin, menettäisin kaiken, minkä takia olen tähän asti elänyt. Todellisuudessa pelkojeni realisoituminen oli lähes mahdotonta; rautaiset ammattilaiset järjestivät laskeutumisen, turvanani oli kaksi kiipeilyyn tarkoitettua erikoisköyttä ja laskeuduin yhdessä ystäväni Ainin kanssa, joka ei tuntunut pelkäävän mitään.
Kaikesta huolimatta puristin köyttä rystyset valkoisina kaksin käsin. Laskeuduimme haparoivin askelin seinämän puoleen väliin asti. Pulssini oli rauhoittunut jo alle kahden sadan, kunnes matkanteko pysähtyi yhtäkkiä. Menin paniikkiin.
Roikuimme avuttomana 60 metrin korkeudessa, niin kaukana, ettemme nähneet enää köydenlaskijoita, mutta niin korkealla, että putoaminen olisi kohtalokasta. Ainikin oli muuttunut viilipytystä asteen inhimillisempään suuntaan.
Olin juuri menettänyt kaikki turvaa luovat elementit ympäriltäni. Sitten tajusin asian, joka todennäköisesti muutti koko tulevan elämäni:
Pelko on vain ja ainoastaan oman ajattelun seurauksena syntynyt illuusio.
Loppumatkan roikuin valaistuneen autuaana hauraan elämänlangan varassa. Olin päässyt karkuun mieleni vankilasta, eroon korkeanpaikan kammosta ja putoamiskuoleman pelosta. Nyt tunnen olevani vapaa.
And then there is freedom.
Miksi sitten pelkäsin?
Kiipeilyn jälkeen selvisi, että ohjaajat unohtivat kertoa äkillisestä pysähdyksestä, joka johtui köyden pidentämisestä. Pelko oli suoraa seurausta siitä, etten tiennyt mihin olin ryhtymässä. Olisin voinut aivan hyvin kysyä lisätietoja laskeutumisen kulusta ja siitä miten valjaat ja köydet käytännössä estävät putoamiseni. Olin koko matkan täysin turvassa, mutta annoin pelolle vallan sumentaa rationaalisen ajattelukykyni.
Olisin voinut vältellä koko lopun elämääni korkeita paikkoja, mutta ymmärsin, että pelon hallitsema elämä ei voi olla onnellista elämää. Tiedän, että myös sinulla on pelkoja, aiotko kohdata ne kaksintaistelussa vai annatko niiden kahlita sinua tästä hetkestä ikuisuuteen?
Ultimately we know deeply that the other side of every fear is freedom. -Marilyn Ferguson
