Kirjoitukset tagilla ‘Proakatemia’

Tavoitteellisuus – yksi oppi ylitse muiden

5 viisasta näkemystä »

Päätös. Toiminta. Palkinto.

Tavoitteellisuus. 16 kirjaimen mittainen sanajärkäle, joka kaikessa suuruudessaan onnistuu yllättämään minut kerta toisensa jälkeen. Haluan kerto miksi tavoitteellisuus on minulle yksi oppi ylitse muiden.

Kaikki tuntuu toteutuvan

Elämäni käännekohta alkoi Suomen puolustusvoimista tammikuussa 2008. Olin asettanut ensimmäisen oikeasti tärkeä tavoitteen itselleni, joka oli vähemmän kunniakkaasti puolen vuoden mittainen asepalvelus. Se toteutui, koska tiesin joka hetki tähtääväni siihen. Asetin uuden tavoitteen, joka oli palveluksen suorittaminen timmisti loppuun. Olin jo ajatellut, että tuskinpa sieltä mitään tunnustuksia enää tulee, kunnes noin kolme viikkoa ennen palvelusajan loppua, Helsingin Ilmatorjuntarykmentin Johtokeskuspatterin Kapteeni saapui yksikön alapihalle ja ilmoitti sotilaallisesti:

”Tällä päivämäärällä, olen ylentänyt seuraavat tykkimiehet Korpraaleiksi: Tykkimies Palander…”

Siis aivan kaikki

Armeijan aikana olin myös syttynyt uudestaan ajatukselle opiskelupaikan hakemisesta. Helsingin kauppakorkean ovet eivät olleet lukion jälkeen auenneet motivaation puutteessa, joten ajattelin tällä kertaa kokeilla lähempää kotiseutua TAMK:n liiketalouden linjalta. Pääsin sisään viimeisen kymmenyksen joukossa. Minulla oli ensimmäiselle vuodelle kaksi tavoitetta, keskiarvo 4 kaikista kursseista ja pääsy Proakatemialla. Ei varmaan tarvitse kertoa, että kumpikin toteutui.

Ja vauhti kiihtyy

Proakatemialla olen alusta asti halunnut luoda jotain täysin omaa sekä kehittää itseäni ammattillisesti omien vahvuuksieni suuntaan.

Tässä tuloksia:

  • Tavoite: ideasta tuote, jossa pääsen käyttämään erikoisosaamistani. Tulos: Vapaat ajat.fi -palvelutuote
  • Tavoite: ajatuksieni jakaminen ja kirjoitustaidon kehittäminen Tulos: tämä blogi
  • Tavoite: minulle merkityksettömien töiden, kuten taksin ajamisen lopettaminen. Tulos: saavutettu, 10 kuukauden keskittyminen ammatilliseen kehittymiseen alkaa poikimaan liiketoimintaa kiihtyvällä tahdilla

Miten minusta sitten yhtäkkiä tuli tavoitteellinen? Ajattelemalla. Ajattelin sitä mitä haluan tulenpalavasti tehdä, ja yhtälailla sitä mitä en todellakaan halua tehdä. Ajattelin mitä haluan ammatillisesti saavuttaa, ja mitä enemmän ajattelen, sitä enemmän huomaan kuinka pieniä asioita olen aikaisemmin ajatellut. Jos kerta jokainen minulle aidosti tärkeä tavoite on tähän mennessä toteutunut, miksen ajattelisi vieläkin isommin?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...