Kirjoitukset tagilla ‘Rohkeus’

Ominaisuus, joka on mittaamattoman arvokas (ja opittavissa)

7 viisasta näkemystä »
Aasialaiset ikkunanpesijät

Siedätkö epävarmuutta?

Jos saisin valita yhden vahvan ominaisuuden, jonka omaksuisin syntymälahjana, se olisi riskinsietokyky. Kuvittele, kuinka hienoa elämäsi olisi, kun voisit toimia pelosta huolimatta jämäkästi ja kovalla itseluottamuksella. Oikeastaan mikään ei estä sinua harjoittamasta riskinsietokykyäsi sellaiselle tasolle. Haastan sinut yrittämään.

Riski on ajatus, että johonkin tavoittelemisen arvoiseen asiaan liittyy myös mahdollisuus negatiivisesta lopputuloksesta. -Wikipedia

Suomalaisilla on erään tutkimuksen* mukaan maailman huonoin riskinsietokyky. Tutkimuksessa käytettiin aineistona Haluatko miljoonäriksi? -show’n tilastoja, joista selvisi, että suomalaiset kilpailijat lopettivat pelaamisen paljon aikaisemmin kuin muiden maiden kilpailijat keskimäärin.

Toisin sanoen, me jänistämme heti, kun panokset kovenevat. Sama riskittömyyden ihannointi näkyy myös työpaikoilla, kouluissa ja Eduskunnassa. Kaikkialla toivotaan, että maailma pysyisi paikallaan, jotta saisimme pitää kiinni jo saavutetuista eduistamme.

Työpaikoilla istutaan kädet ristissä, ja rukoillaan, että oma pesti olisi turvattu jatkossakin. Kouluissa lapset laitetaan samaan muottiin, jotta saadaan turvallisen tasalaatuista suorittajaa moottoriksi oravanpyörän rattaisiin. Eduskunta ei uskalla tehdä kovia päätöksiä, koska joku äänestäjä saattaa siitä suuttua.

Yhteiskunnastamme paistaa läpi säälimätön riskin, eli negatiivisen muutoksen pelko, joka heijastuu vakiintuneiden instituutioiden kautta lähes jokaiseen suomalaiseen. Opimme pelkäämään muutosta ja samalla unohdamme, että muutos on usein parasta mitä meille voisi tapahtua.

*Lähde: Björn Wahlroos Suomi hyvinvoinnin jälkeen -seminaarissa

Kesäinen golf-kenttä

Riskittömyys on riski, joka voi viedä kaiken.

Miksi riskittömyys on syvältä?

Riskittömyys tarkoittaa kovaa kilpailua pienistä voitoista

Riskittömillä vesillä on aina tunkua, mikä johtaa siihen, että potista jää jaettavaksi aina vain pienempiä murusia. Jos 200 tradenomia hakee yhtä pankkivirkailijan paikkaa, 199 jää nuolemaan näppejään. Riskittömät vaihtoehdot ovat lähes poikkeuksetta ylikilpailtuja, ja kaiken lisäksi kilpailun voittaja saa parhaimmillaankin varsin vaisun palkinnon ponnisteluistaan.

Riskittömyys pysäyttää kehityksen

Olet varmasti joskus ottanut riskittömän vaihtoehdon sen vuoksi, että se on myös helppo vaihtoehto. Silloin sinun ei tarvitse tehdä mitään eri tavalla kuin ennen. Et ehkä jaksa opetella uutta taitoa, jotta saisit paremman työpaikan, koska vanhakin on ihan mukiinmenevä. Riskiä on helppo vältellä, mutta ikävä kyllä ainoa keino kehittyä paremmaksi on kohdata se kirottu epäonnistumisen mahdollisuus. Ja siihen meillä on olemassa kaikki eväät!

Kuinka virität riskinsietokykysi uudelle tasolle?

Riskien ottamisessa on kyse rohkeudesta astua oman mukavuusalueen rajojen yli. Leadership Laboratory -johtajuusleirillä minulle valkeni se, miksi olin niin usein epäonnistunut. Näin tämän kuvan:

Safe, Risk and Panic Zone

Safe Zone on mukavuusalue, joka kuvaa nykyisen rohkeutesi ja osaamisesi tasoa. Kaikki mitä teet mukavuusalueesi sisällä, on nimensä mukaisesti mukavaa ja turvallista. Et opi juuri mitään uutta vihreällä alueella.

Kun haluat kehittyä, sinun tulee uskaltautua Risk Zonen puolelle. Kehityksesi nopeuden määrittää se, kuinka lähelle harmaan alueen ulkorajaa uskallat kulkea. Risk Zonella eli epämukavuusalueella joudut ponnistelemaan onnistuaksesi. Pelkäät ja jännität, mutta pystyt ylittämään itsesi kaikesta huolimatta.

Panic Zone on se alue, missä pelko ja ahdistus ottavat yliotteen. Paniikissa halvaannut ja menetät uskon itseesi. Siksi sinun tulee ottaa sellaisia riskejä, joita pystyt käsittelemään.

Jäinen meri

Risk Zone on kylmää kyytiä, mutta todellakin sen arvoista!

Tavoitekortti antaa tarvittavan potkun persauksille

Olen kehittänyt sinulle erittäin yksinkertaisen ja helpon tavan pysyä poissa Panic Zonelta, mutta kuitenkin kehittävällä Risk Zonella. Ratkaisu on tavoitekortti, johon kirjaat joka viikko yhden tehtävän, jossa joudut ylittämään itsesi. Sen lisäksi kirjaat tavoitekorttiin päivämäärän ja kellonajan milloin aiot sen toteuttaa.

Tavoitekortti tekee puolet työstä puolestasi, kun sinun ei tarvitse erikseen miettiä mitä pitäisi tehdä. Tehtäväksesi jää ottaa askel pimeään, ja nauttia matkasta. Parasta matkassa on se, kun joudut joka viikko ottamaan yhden uuden riskin, ja alat hiljalleen tottua pieniin riskeihin. Kun pienet riskit eivät enää pelota, alat ottamaan isompia, ja ennen pitkää huomaat olevasi rohkeudessa valovuoden edellä vanhaa minääsi.

Only those who will risk going too far can possibly find out how far one can go. – T.S. Eliot

Etene vähän kerrallaan omaa tahtiasi, ota pieniä riskejä usein, ja kasvata sietorajaasi pitkäjänteisesti. Tulet huomaamaan valtavia kehitysaskeleita itseluottamuksessasi jo muutaman viikon kuluttua.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...