On kovin todennäköistä, että jossain vaiheessa oma tavoite tai unelma tuntuu aivan yhdentekevältä. Ei kiinnostaisi sitten tippaakaan tehdä yhtään mitään sen eteen. Näissä tilanteissa on kuitenkin hyvä odottaa hetki ja katsoa asiaa sen jälkeen uusin silmin.
Meitä kaikkia kohtaa välillä turhautuminen omien päämäärien tavoittelussa. Esimerkiksi maailmanympärysmatkaa tavoitellessa voi välillä tuntua siltä, että sen eteen tehdyt uhraukset ovat turhia. Kuitenkin kaikki tietämäni ihmiset, jotka maailmanympärysmatkan ovat kokeneet, eivät vaihtaisi sitä yhtään mihinkään jälkeenpäin.
Mitä ikinä päätätkin elämässäsi tehdä projektinomaisesti, kohtaat väistämättä ns. project plateau’n. Ensin olet maailman eniten innostunut, sitten fiilis laskee, kun työnteon pitäisi alkaa. Useimmat meistä luovuttavat juuri silloin.
Project Plateau on ylitettävissä
Kaikkein tärkeintä omien tavoitteidesi tavoittelussa on päästä yli ensimmäisestä esteestä, ja se este on usein oman pääsi sisällä. Este on lamauttava voima, joka käskee sinun olla toimimatta, se joka käskee sinua vajoamaan takaisin mukavuusalueelle löllymään. Sinun tehtäväsi on tiedostaa sen olemassaolo ja laittaa kapuloita rattaisiin heti alkujaan.
Aivomme kaipaavat dopamiinia ja muita hyvän olon tunteita aiheuttavia kemiallisia yhdisteitä. Ne laiskiaiset yrittävät päästä helpolla, ja silloin tuudittaudumme varsin usein välittömän tarpeentyydyksen tielle. Haemme tyydystä sieltä mistä sitä on kätevimmin saatavilla, eli lyhytaikaista hyvänolon tunnetta aiheuttavista asioista, kuten alkoholista, telkkarista ja roskaruuasta. Hetken on kivaa, mutta sitten iskee rehellinen morkkis. Emme tee niitä asioita, jotka vievät meitä lähemmäksi täyttä potentaaliamme.
Sen sijaan meidän pitäisi keskittyä ajattelemaan hiukan pidemmällä aikavälillä, ja ohjata toimintaamme suuntaan, joka suosii pitkän aikavälin hyvää oloa. Kuinka monta euroa voisit maksaa siitä, että eläisit unelmaasi, tai siitä, että olisit ihannemitoissasi? Varsin moni voisi laittaa suuriakin summia likoon.
Välitön vs. siirrerretty tarpeentyydytys
Suurempia unelmia ei kuitenkaan saavuteta rahalla, vaan siirretyn tarpeentyydyksen avulla. On pysyttävä lujana myös silloin, kun ei tunnu hyvältä. Olen kuullut monien ihmisten sanovan, että ei pitäisi tehdä sellaisia asioita mitkä eivät tunnu hyvältä, mutta tuntuuko mikään hyvältä aina?
Jos aina menee helpoimman kautta, on valitettavasti tyydyttävä keskinkertaisuuteen. Se voi olla toisille ihan tyydyttävä taso, mutta Level upin ideana ei ole tyytyä siihen mikä on itsestään selvää, vaan pyrkiä siihen mihin on aidosti mahdollisuus.
Seuraavan kerran, kun kohtaat project plateua’n, pysy lujana. Silloin on tarpeellista palauttaa mieleen ne juuri sinua motivoivat seikat, minkä vuoksi ryhdyit alunperin toteuttamaan projektiasti.
Jos et itse usko omaan onnistumiseesi, ei siihen usko kukaan muukaan.



