Tavoitteellisuus
Minun suurin tavoitteeni on tehdä tämän blogin kautta suomalaisista maailman tehokkain kansa, näyttämällä tietä tavoitteellisuuden ja itsensäkehittämisen alkulähteille.
Haluan kertoa elävien esimerkkien kautta miten tavoitteellinen elämäntapa muuttaa elämää perustavanlaatuisesti positiivisempaan suuntaan. Tutustu Level up! -konseptiin ja saavuta unelmasi vuoren varmasti.
Miksi olla tavoitteellinen? Eikö tuuliviirinä ole mukavampaa?
1. Tunnistat etenemistä hidastavat haasteet etukäteen ja voit varautua niihin
Tavoitteenani oli lopettaa taksikuskin työt opiskelujen ohessa keväällä 2009, jotta voisin paremmin keskittyä tekemään asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Varauduin taloudellisiin haasteisiin tekemällä kesätöitä koko kesän ja otin selvää kaikista mahdollisista apurahoista mitä yrittäjyyden opiskelija voi saada. Ponnistelut ovat mahdollistaneet suomalaiselle opiskelijalle harvinaisen tilanteen; opiskelurauhan.
2. Pyrit jatkuvasti ylittämään itsesi, kun tiedät, että suurempi palkinto odottaa
En tiennyt bloggaamisesta tai blogin pystyttämisestä tuon taivaallista vielä helmikuussa 2010. Viimeisimmät kirjoituskokemukset olivat lukioaikojen äidinkielenaineista, joten kynnys aloittaa ajatusten jakaminen Internetin ihmemaassa oli noin kiinanmuurin kokoinen. Nyt blogini elää kuitenkin jo kolmatta vaihettaan. Tällä hetkellä nautin suunnattomasti kirjoittamisesta ja uskon, että vielä jonain päivänä kirjoitan myös kirjan. Olen ylittänyt itseni useaan kertaan tällä lyhyelläkin matkalla.
3. Se mahdollistaa suurien ja merkityksellisien asioiden saavuttamisen
Kun asetan tavoitteen, että aion muuttaa maailmaa, joudun pilkkomaan valtavan tavoitteen pieniksi paloiksi. Ei maailman muuttaminen ole mikään yhden yön rykäisy, vaan siihen tarvitaan monia pieniä onnistumisia ja epäonnistumisia. Ilman konkreettista tavoitetta näitä pieniä palasia on mahdotonta määrittää, on vain etäinen tunne siitä, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi ja pään sisällä on todella sumuisaa.


